Ambassa on Ivalosta lähtöisin oleva kolmihenkinen rap-yhtye, jonka lyriikoissa yhdistyvät pohjoisen jääkylmä mentaliteetti ja brutaali armottomuus. Yhtyeen debyyttilevy Valtakausi julkaistiin Johanna Kustannuksen toimesta keskiviikkona 4. huhtikuuta 2007. Levy sisältää yhdeksän uutta Ambassa biisiä, joista ensimmäinen radiosingle Valtakausi 2005 on jo soinut radioaalloillakin.

Ambassan jäsenet ovat MC:t Eldinho, Nit Lang ja Neuvos. He toimivat myös osana Guerra Norte -ryhmittymää, johon kuuluvat heidän lisäkseen juuri debyyttilevynsä julkaissut Amoc, Ruzze, Edorf, Ezkimo ja Valtakausi -levynkin kokonaan tuottanut Juan Muteniac.

Ambassa on ennen debyyttiänsä esiintynyt lukuisien eturivin räppäreiden, kuten esim. Hannibalin ja Sopan, Ezkimon, Edorfin ja Amocin julkaisuilla ja tänä vuonna jatkoa saavalla Lappi Itsenäiseksi vol.1 mixtapella. Ambassa on keikkaillut aktiivisesti jo muutaman vuoden eripuolilla Suomea keikka DJ:nsä A.K.A Caputon kanssa.

Levy ulkona! Tsekkaa heti!

Amoc
Amoc Mikserissä
Edorf Mikserissä
Juan Muteniac
Edorf Myspacessa
Nit Lang Myspacessa
Ezkimo Myspacessa
Ezkimo
Naapasujuniitti
Pahat Viinit
Stepa Mikserissä
Johanna Kustannus